tiistai 20. marraskuuta 2012

PIKKU-UKON SUKAT

Lapsenlapsi täytti lauantaina vuoden. Lahjaksi vein lelukissan ja palapelejä, arvelin, ettei lapsonen osaisi villasukkia arvostaa. Vaikka sankari kyllä oikeasti nautti eniten muovikääreissä olevista palapeleistä, niitä kelpasi pureskella, heitellä lattialle ja tutkiskella intohimoisesti. Sukat tässä
Huomatkaa myös kaktus! 81-vuotias vaari pitää hyvän huolen kasveistaan, pikkuposliinikukka rehottaa ja kuvan kaktus kukkii hurjasti päästyään joskus lokakuun puolella huoneen lämpöön. Pistetäänpäs vielä toinenkin




Reisu oli kiva, lapsoset somia ja vaakkukin oli hyvässä kunnossa, vaikka muuta ehdinkin jo hetken pelätä. Kotimatkalla poikkeilin tehtaanmyymälöissä, Vaajakoskella Pandan  aarteilla, Pihtiputaalla Nanson hiukan niukoilla rekeillä ja vielä Rantsilassa Kylmäsellä. Tarkoitus oli käydä jo Hämeenlinnassa Nansolla, mutta unohtui kaiken söhellyksen keskellä. Se korjaantunee joulun jälkeen.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

SUKKIA VAIN

Jotakin olen nyhrännyt kaikkina pimeinä iltoina television ääressä, mutta ei saavutukset kovin vaikuttavalta näytä.

Vihreissä, pitkissä ja raidallisissa lankana Nallea, vihreä väri vastaa aika lailla todellisuutta mutta tuo sininen raita on oikeasti kyllä hyvin lähellä sireenin lilaa. Oranssit jarrusukan töpöt on neulottu Seitsemästä veljeksestä. Nalle vain olisi kovasti mukavaa neulottavaa, mutta nykyinen perus-Nallen värien kirjo on aika ankea. Parhaat värit näkyy laitettavan 7V:een, mutta minulle se on ihan liian paksua, niin neulottavaksi kuin pidettäväksikään. Jarrusukat Oskulle, pian 1 vee, ja isot isälleen, jalka 46-47.

Kuvassa olevien lisäksi olen värkännyt kahdet lilat pitsisukat, mutta toiset menivät työkaverille kiitokseksi marjoista, toiset taas tytölle kiitokseksi vierailusta. Kudoskelen nykyään sukkia varastoon (jos ei ole muuta sellaista työn alla, johon ei niin kauhean huolellisesti tarvitse keskittyä), jos vaikka sattuisi olemaan pienen lahjomuksen tarvetta.

Stockmannilla oli taidekirjojen joukossa pino tällaisia:

Käsilaukkukirja Kesällähän ompelin pari kassinteelmää. Tämä ainakin vaikuttaa hyvin selkeältä ja käyttökelpoiselta. Kirjassa on 15 erilaista laukkua kaavoineen ja ohjeineen. Kaikki mallit on ommeltu valkoisesta kankaasta, hieno kangas tai nahka ei vie huomiota itse mallilta.
Ei vain oikein tunnu olevan energiaa ompelemiselle nykyään. Töissä on haastavaa, kuten hauskasti nykyään sanotaan, ja autoni on ollut jo kolme viikkoa korjaamolla. Töihin kulkemiseen menee tuhottomasti aikaa ja kai se vähäkin tarmonripe häviää viimeistään kotimatkalla. Makuuhuoneessa, jossa teoreettinen ompelupöytäni sijaitsee, on aina vähintäänkin hämärää, eikä sekään juuri innosta ompelemaan. Minulla olisi parikin mekkosuunnitelmaa ja näitä laukkujakin olisi kiva kokeilla, mutta ei sitä sitten loppujen lopuksi viitsi. Pöh.