Meillä on ollut töissä melkein vuoden ajan ensimmäinen ja todennäköisesti paras sivari kouluavustajana. Niin noheva nuori kaveri, ettei millään voi käsittää, kuinka nuori hän onkaan. Neuloin hänelle sukat
Huonolla matikkapäällä oli vaativa tehtävä laskea, kuinka monta silmukkaa yhtä kirjainta kohden voi käyttää, puhumattakaan että olisin saanut kirjaimet kerralla näkyviin. Lankana Seitsemän veljestä, puikot 3,25, resorissa 12 silmukkaa puikolla, sileällä 13.
Lauantaina tulee muutama työkaveri ja toivottavasti naapuritkin viettämään tupareita ja lähestyviä synttäreitäni. Täytän kuukauden kuluttua pyöreitä ja halusin pitää juhlat ennen lomaani. Tänään tein tapenadea, hummusta ja munakoisotahnaa. Huomenna yritän väsätä parit kakut. Joskus leipomiseni onnistuvat, useimmiten eivät. Työnantajan lahjasta minulla on jo vähän vihiä, sainhan itse käydä valitsemassa sen ja tässä vaiheessa paljastan, että käväisin Lankamaailmassa :)
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
lauantai 1. kesäkuuta 2013
TADATTADAA!!! VALMISTUNEITA!!!
Tämä valmistui jo kauan sitten, ompelin vain hihat päin pyllykkää, enkä sitten ihan äkkiä jaksanutkaan korjata:
Maijaa, Nallea, Vilmaa ja joitain jämiä sekaisin. Suoraa putkea, vaikka olisi kyllä pitänyt laittaa kiilat leviämään vyötäröstä alaspäin. Kiva, mutta talveen.
Tämän langat eli Maijat ostin maaliskuun alussa Helsingin Lankamaailmasta, väri nappasi heti ja kuvio löytyi Designer Knittingistä. Kiva ja yllättävän nopea neuloa, kun alkuun pääsi. Alussa pelkäsin langan riittävyyttä, sillä silmukoiden ympäri kiertämiseen kului varmaankin aika paljon ylimääräistä lankaa. Maija kuitenkin osoittautui mukavan juoksevaksi eli riittoisaksi.
Shokkipinkki, mutta minun värini.
Kuvio:
Väri ihan vääristynyt.Tuo lenkki kaareva kukantapainen tulee langankierroista neulottujen silmukoiden ympäri.
Tällä hetkellä puikoilla on railakkaan turkoosi villatakki, johon (ja moneen muuhunkin tulevaan neulomukseen) löysin mallin (nyt Lotus Blossom) sivulta Knitting fool .
Eilen sai ylioppilaslakkinsa ison uurastuksen jälkeen lahiomainen. Lähden piakkoin ajamaan Itä-Suomeen, ensin vain pitää hakea ämpärillinen valkoisia ruusuja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)