Kävin pikaisesti viikonloppuna Tampereella lapsenvahtina, samalla reisulla myös Hämeenlinnassa ruohonleikkuussa. Helteisiä päiviä ja kotiin tullessa jälleen kerran tajusi, kuinka pitkiä välimatkoja Suomessa on. Etelässä täysi kesä, täällä hädin tuskin lehti puussa.
Tampereella on lapsen perheen lisäksi Triteks-niminen kangasmyymälä. Etupäässä trikoita paloina ja pakalta, vähän muitakin. Taitaa olla vähän vanhempaa Nansoa, lisäksi lastenkuvioisia normaalihintaisia. Ostin myös hyvin edullisia saumurilankoja, saapa nähdä, millaista laatua ovat.
Tuon raidallisen myötä aion palata raitapaitojen ihmeellisen helppoon maailmaan. Reilu kymmenen vuotta sitten minulla oli monenvärisiä pitkahihaisia raidallisia paitoja farkkujen parina työvaatteiksi. Pidän siitä, ettei aamulla tarvitsisi ajatella sen paremmin: "Mitähän evääksi?" kuin: "Mitä laitan päälleni?"
Huomaa myös mekkokankaat! Ikäkö vai mikä, mutta olisi mukava useinkin vetäistä päälle kiva mekkonen. Töissä trikoomekkoja voi pitää kapeiden housujen päällä (yllättävien pyllistelyjen varalta housut) ja vapaalla voi hurjaksi heittäytyessään jättää farkut pois ja pistää jalkaan korkokengät.
Rusettikauluksia, kellohihoja, pussihihoja... Jees.
maanantai 26. toukokuuta 2014
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
TRIKOOMEKKO
Nyt kuulkaa ompeleminen maittaa! Ompelin jo perjantaina toisen version Nanson mekosta piirretystä kaavasta ja tällä kertaa onnistui vähän paremmin. Lantionkaarta (jota minulla ei juuri ole) pitää hioa vielä, mutta muuten pidän tästä kovasti.
Kangas on Oulun Löytöpalasta ostettua vähän tanakampaa pehmoisen pehmoista puuvillatrikoota, ostin kaksi metriä, mutta 180 cm olisi riittänyt ihan hyvin. Erityisen tyytyväinen olen kaulukseen ja nappilistaan, johon tosin ei tule nappeja. En osaa tehdä Pfaffilla siistejä napinläpiä ja neppareiden hakkaaminen tuntuu vielä vaikeammalta. Tosin tuo pysyykin ihan hyvin lähes kiinni, varmaan kaula-aukon kapeuden ansiosta ja koska tikkasin listat alhaalta kiinni toisiinsa.
Ensi lauantaina olisi tarkoitus lastenvahdinnan lomassa käydä Tampereen Triteksillä, saattaa olla, että mukaan tarttuu pari mekkokangasta.

maanantai 12. toukokuuta 2014
METSARIOMPELIA
Saksan kankaissa oli beige viskoositrikoo, otin harjoitellakseni, kun oli edullinen. Värjäsin koneessa, muuten hyvä, mutta ripottelin väriaineet kankaan päälle, josta seurasi tipluja kankaaseen.
Ja kangastahan oli kolme metriä.
Piirsin kaavan Nanson mekosta, josta tykkään oikein kovasti. Netttiryhmässä sain vinkin napituslistan ompelemiseen täältä , hyvä ohje, helppo värkätä. Ompelin, silitin ja siirsin silitysliinan tahran mekkokankaaseen. Kauluksen tukikankaan silitin väärälle puolelle ja koska KERRANKIN se pysyi kiinni, jouduin leikkaamaan ja ompelemaan uuden kauluksen. Ompelin sivusaumat ja kappas vaan, huomasin leikanneeni jälkimmäisen kauluksen takakappaleen helmasta.Ei auttanut muu kuin lyhentää puseropituiseksi.
Tulipahan harjoiteltua napituslistan teko.
Olen ommellut yli kolmekymmentä vuotta, mm. yhden hääpuvun ja vanhaintanssipuvun, jakkupukuja, päällystakkeja...

lauantai 3. toukokuuta 2014
KIETAISUMEKKO
Tilasin kankaita.comista trikoita, yllä puuvillatrikoo, ajatuksella tehdä muutama kietaisumekko. Olin kovin innoissani, kun löysin Suuresta käsityöstä 9/2012 kietaisumekko 180-senttiselle o-vartaloiselle -mallin. Noh, koska olen vähän yksinkertainen, tajusin vasta lähes valmiista työstä, että se o-vartalolle sopivuus tulee siitä, ettei nauhoja kiedotakaan koko kropan ympärille. Vähän outo, vaikka tykkään yläosasta, kaarrokkeet ja laskokset ovat mukavannäköiset ja kokokin oli sopiva. Ehkä tuosta voisi muokata mekon kaarrokkeet säilyttäen...
Mutta kaiken kaikkiaan vähän pleeku. Pitäisiköhän etsiä kangasvärit ja jokin sievä sudenkorentosabluuna.
Mutta kaiken kaikkiaan vähän pleeku. Pitäisiköhän etsiä kangasvärit ja jokin sievä sudenkorentosabluuna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)