sunnuntai 13. syyskuuta 2015

I VÄNTAN PÅ BÄTTRE TIDEN

Käsitöitä en ole jättänyt, päin vastoin, mutta perussukkia tai kymmentä samanlaista raitapaitaa en ole jaksanut kuvata. 

Tuorein tuotos on tällainen


Sisällä kuvatussa värit näkyvät lähes oikein, nurmikolla kuvatussa näkyy taustana käytetty pussilakana, josta revin myös suikaleet reunan kanttaukseen. 

Kankaita olen keräillyt kirppikseltä. Mietin ensin, mitä värimaailmaa seuraavaan peittoon haluaisin ja sitten vain aina kirpparilla poiketessa vilkaisen, onko sopivia kankaita. Kankaiksi käy tietysti varsinaiset tilkut, mutta myös tyynyliinat, lakanat, verhot, pöytäliinat. Näitä kaikkia on tässä peitossa.

Vaikeinta on saada taustakangas pysymään tasaisena. Tälläkin kertaa sain aikaan pari pikku vekkiä, vaikka kuinka yritin neulata huolellisesti ja siloitella ommellessa. Vähän lisää jännityskertointa tuli uudesta koneesta. Ostin Pfaffin Performance 5.0, joka vie ompeluni ihan uudelle tasolle. Näinhän pitää kliseisesti sanoa, ja totta se onkin, ei tosin pelkästään positiivisessa mielessä uudelle tasolle. Vanha Pfaffi tuntuu selkeältä ja luotettavalta työmyyrältä tämän uuden hienohelman rinnalla. Elektroniikkaa on niin, että heikompaa huimaa. Mutta kyllä se oikein houkuteltuna aikamoista de luxe -ompelua tarjoaa. 

Päällitikkasin perusompeleista löytyvällä portaittaiselta siksakilla näyttävällä ompeleella, joka oli oikein hyvä minunkaltaiselle vähän sinnepäin tekevälle. Aina ei esim. kantin reunat osu ihan samalle kohdalle, mutta tällä ompeleella tulee tikkaus isommalle leveydelle.


Muita viime aikojen tekeleitä: 

Tein sukka- ja villatakkilankojen jämistä dominopeiton. Sen aloittaminen oli yhtä kidutusta, en saanut Novitan ohjeen mukaan tehtyä aloitusta oikein, mutta lopulta parin viikon väännön jälkeen löysin oman tapani. Sinänsä aika mukavaa, melkein aivotonta, neulomista, kunhan idea löytyi. Peitto päätyi pojanpojalle, ja ainakin alkuinnostus oli suuri.


 

Opettelin myös käyttämään liimaharsoa aplikoinnissa. Eli aplikointikankaalle silitetään liimaharson tahmea puoli, paperipuolelle piirretään kuva ja leikataan, minkä jälkeen poistetaan paperi ja silitetään kuvio kiinni kankaaseen. Tein lempilintuni mustavariksen ja tikkasin ihan vain suoralla ompeleella kiinni. Paita on pesty jo monta kertaa ja hyvä tuli.



Tällaista tällä kertaa. Tiedä sitten, miten tämän blogin käy. Aloitin aikoinaan, koska halusin tallentaa jonnekin lukuisia käsitöitäni, jotka muuten jäävät pikku hiljaa unholaan. Nyt vain tulee niin harvoin päivitettyä mitään. Katsellaan.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

HEMPEÄMPI TILKKUTÄKKI

Suunnittelin tällaista vinoneliöistä täkkiä kauan. Halusin siitä oikein hempeän, kankaita on kerätty kirppareilta, verhoja, tyynyliinoja ja pussilakanoita. Täytteenä on Löytöpalan paksuin vanu, valmiissa työssä ihanan paksu, mutta aika työläs ommella. Ompelin yhdyssaumojen päälle siksakilla, ei ihan tasalaatuista tikkiä syntynyt. Nurjalla puolella on ryppyjä taustakankaassa, joten täytyy pitää vain korea puoli päällepäin.

Seuraavan täkin teen 150 senttiä leveäksi säästyäkseni vanulevyn leikkaamiselta ja liittämiseltä. Kelta-vihreät kankaat jo odottavatkin leikkaamista.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

RAITALIIVIT

Raidalliset liivit valmistui tänään. Harmi vain, etten muistanut tilata kuin yhdet kaarituet, eli heti ei pääse käyttöön. Saattaa olla, että pian täytyy taas tilata pakettia Tampereen suunnalta.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

HARMAAT

Kesällä tein kahdet MakeBra -liivit. Käytössä ne ovat osoittautuneet oikein hyviksi, ostamani kaava istuu hyvin ja liivit tukevat riittävästi. Pitkään aikaan ei firmalla ollut mustia aloituspaketteja super-koossa, joten tilasin lopulta peruspaketin. Ajattelin, että kyllä mä ne nyt taitavalla asettelulla saan leikattua pienemmästäkin kankaasta.
Pistin oikein irroitellen ja lisäsin mustan pitsinauhan kuppien yläreunaan.

Valitettavasti toisiin liiveihin ei kaikkia materiaaleja jäänyt riittävästi, mutta jos tuon sisäpuolisen kupin vuorin korvaisi trikoolla... Tekisi mieli myös kokeilla ihan normiliivejä, kupin alaosaan voisi sentään kokeilla toppausta ohuesta vanulevystä.

lauantai 21. helmikuuta 2015

FAIR ISLE -VILLATAKKEJA

Talviunen jälkeen ja kameran laturin löydyttyä voin vihdoin vähän tallennella kuvia käsitöistä:

 Punainen takki on jo vähän käytössä muokkaantunut. Turkoosi odottaa vielä nappeja ja viimeistelyä.

Kuviot on Fair Isle -neulemallit -kirjasta , lankoina Nallea, Maijaa, Venlaa ja muita peruslankoja. Turkoosin hihat näyttävät turhan kapeilta, koska palmikkojoustin vetää neuletta vielä kasaan. Korjautunee käytössä.

Turkoosi on neljäs kirjoneule, jossa olen harjoitellut valmiin kirjoneuleen aukileikkaamista. Edustaan ja hiha-aukkoihin neuloin 2n 1o 2n, jonka keskellä aina vaihdoin langat. Neuleen valmistuttua tikkasin lyhyellä suht leveällä siksakilla ja sitten vain sakset käteen ja leikkaamaan. Ainakin punaisessa siksak on estänyt langanpurkautumiset tehokkaasti.