Neulottu on. Ommeltu on. Kuvia tulee sitten joskus, kun aurinko ei enää jää keskipäivälläkin männynlatvojen taa.
Onni on jälleen päättänyt kääntää hymyilevät kasvonsa puoleeni! Nuorempana olin oikein onnekas arvonnassa jos toisessakin. Vielä tuossa 6-7 vuottakin sitten kaikki meni juuri niin kuin pitikin, mutta sitten taisi olla liikaa onnea rakkaudessa, muuten kun se ei enää potkinutkaan. Vaan jokin aika sitten sain viestin, että olin voittanut oppikirjakustantamon arvonnassa ja sitten pari viikkoa taapäin voitin Roobedoon giveaway'ssä
tällaisen lehden.
Tykkään Roobedoon blogista, löysin sen etsiessäni pari vuotta sitten kuvia paitapuvusta ja olen siitä lähtien seurannut sitä innokkaasti. R. neuloo, virkkaa ja ompelee, varsinkaan tuota viimeistä ei kauhean monista (suomalaisista) blogeista löydä. Ainakaan aikuisille ompelemista.
Lehden pitsimallit ovat aivan ihania, pääsääntöisesti malleja on helppo lukea, tähän mennessä yksi symboli on jäänyt epäselväksi. Minulla on työkaveri, joka taitaa japanin, harmi vaan, ettei ole käsityöihmisiä. Tänään ruokatunnilla yritettiin yhdessä ratkaista arvoitusta, mutta mysteeriksi jäi.
Ja hyvä tuuri jatkuu: kolmen viikon päästä on muutto uuteen kotiin. Kyllästyin lopullisesti alakerran deekun, joka tietenkin on nimeltään Onni, meluamiseen, jota taloyhtiön hallituskaan ei saa aisoihin. Löysin kivalta paikalta kivankokoisen asunnon kohtuuvuokralla ja niinpä sitten muutto odottaa. Asunnon yhteydessä on jopa takapiha, josta olen haaveillut aika kauan, nyt saan vihdoin istuttaa pionin! Ja raparperipuskan! Ja kaikkea mahdollista ihanaa!
Se on tuo onnikin satunnaista, välillä enemmän, välillä vähemmän on tuuria.
VastaaPoistaPiti käydä kurkkaamassa tuota blogia josta voitit ihanan lehden.
Minäkin kyllä välillä ompelen mutta aina ei muista edes blogata niistä. Nyt tulee varmaan ommeltavaksi tälle mikrotuelle vanhojentanssipuku eli housut ja takki. Hän on niin pitkä ja hoikka ettei taida valmiina saada. En tosin ole käynyt edes katsomassa.
Saman olen minäkin huomannut, että välillä onni potkii samaan aikaan useammassa asiassa ja sitten taas ikävätkin asiat tulevat monta kerrallaan. Noissa japanilaisissa neulelehdissä on tosiaan kauniita neuleita ja selkeät kaaviot.
VastaaPoista