sunnuntai 3. elokuuta 2014
TILKKUPEITTO (JA RAITAPAITA)
Olen aikaisemmin tehnyt jo jokusen tilkkupeiton, yhden ison onnistuneen (josta lopulta kankaat ratkesivat yhdyssaumojen vierestä) ja toisen pienen sekä pari epäonnistunutta retkua. Tällä kertaa yritin tehdä vähän kestävämmän peiton. Kankaita olen kerännyt kirppareilta, tuon taustakankaan sain vaarin liinavaatekaapista, avatusta pussilakanasta saa taustan isompaankin peittoon.
Piirsin palat pahvisella sabloonalla ja leikkasin ne. Sommittelin paloja olohuoneen lattialla, netistä löysin ohjeen kuvata sommitelma, mikä olikin ihan hyvä vinkki. Yhdistin ensin aina yhdeksän palaa yhdeksi pätkäksi, sitten ompelin nämä pätkät pitkiltä sivuilta toisiinsa. Käärin työn reunat aina rullalle, näin ompelus mahtui koneen aukon läpi. Leikkasin saumanvarat tasaisiksi ja silitin auki.
Seuraavaksi levitin silitetyn taustakankaan lattialle nurja puoli ylöspäin, saman verran vanulevyä (100 g, mitä se sitten tarkoittaakaan) ja lopuksi palakankaan oikea puoli ylöspäin. Kiinnitin kaikki kolme kerrosta toisiinsa nuppineuloilla, aloitin neulaamisen työn keskeltä ja etenin reunoille päin. Rullasin jälleen reunat ja ompelin koneella saumojen päältä suoralla ompeleella. Kokeilin ensimmäistä kertaa hienon Pfaffini differentiaalisyöttöä ja hyvinhän tuo syöttikin tasaisesti. Lopuksi ompelin vielä yhden ompeleen työn ulkoreunoille pitämään palasten reunatkin kohdallaan.
Tämän jälkeen leikkasin vanhasta pussilakanasta vinoa soiroa useamman metrin ja silitin sen vinonauhaksi. Vinonauhan kiinnittäminen työn ulkoreunaksi oli oikeastaan työn hankalin vaihe, nuppineulojakaan ei ollut tarpeeksi ja muutenkin isoa työtä oli työlästä pyöritellä.
Mutta ihan hyvä peitto! Itse asiassa innostuin sen verran, että muistin joitakin vuosia sitten haalimani Marimekon puuvillapalat ja kaivoin ne vaatehuoneen kätköistä. Puna- ja keltasävyisiä kankaita, tulee aika aurinkoinen peitto, jos nyt ei lopu into kesken.
Seuraavassa työssä muistettavaa: mittaa ja leikkaa sabloona huolellisesti joka reunaltaan samanmittaiseksi, leikkaa saumanvarat samanpituisiksi jo heti alussa, älä tee 150 senttiä leveämpää peittoa, ettei tarvitse kiinnitellä vanulevyjä yhteen, tee vinonauha huolellisesti jos et halua ostaa valmista. HUOM!!! JA NE SAUMANVARAT PITÄÄKIN TAITTAA TOISELLE PUOLELLE (TUMMEMMALLE, JOS MAHDOLLISTA) EIKÄ AUKI. Tyypillistä kyllä, kaivoin eilen illalla kirjahyllystä neljä tilkkutyökirjaa ja selailin niitä vasta nyt, kun tilkkutyö on jo valmis ja käytössä.
Ompelin pitkästä aikaa raitapaidan kaapista löytyneestä Eurokankaan halpistrikoosta. Halpuus johtui ilmeisesti siitä, ettei se sitten juuri joustanutkaan. Kauluksen ja hihansuut huolittelin ensimmäistä kertaa resorilla. Ompelin resorikaitaleen paidan oikealle puolelle saumurilla, käänsin saumanvaran yli nurjalle puolelle ja ompelin kaksoisneulalla paikalleen. Seuraavaan paitaan pitää muistaa laittaa vähän leveämpi resori eikä ainakaan yhtään väljempää kuin 2/3 kaula-aukon pituudesta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti