maanantai 21. heinäkuuta 2014

ETT BRA PROJEKT

Tein siis rintaliivit. Löysin aikoinaan sivupalkissa näkyvän Sigridin ompelublogin, jossa ihailin hienoja itse ommeltuja liivejä. Siellä oli linkki MakeBran sivuille, ja kappas vaan, sehän osoittautuikin suomalaiseksi sivustoksi. Olen iso, tykkään kauniin värisistä liiveistä sekä haluaisin mielelläni oppia mahdollisimman monipuoliseksi ompelijaksi (mikä nyt ei ehkä niin selvästi näy viime aikojen trikoopaita-kavalkaadissani). Siispä tilasin kahden liivin tarvikepaketin ja kaavat. Tarvikkeet tulivat postissa, kaavan sai ladata laskun maksettuaan netistä.

Katsoin ohje-videon MB:n sivuilta pariin otteeseen ja lukaisin ompeluohjeet hätäisesti. Kaavoissa oli saumanvarat mukana, jos niitä tarvitaan, joten ei kun leikkelemään. Elastaanista ympärysosa, vaahtomuovista vuorin kappaleet ja kaapista löytyneestä brodyyrista kupinpäällysosat. Lisäksi tarvittiin pätkä nauhaa luukujia varten.

Ensimmäiseksi ommellaan luille kujat. Tulkitsin kaavaa niin, että ompelin kujat katkoviivan kohdalle muutaman sentin päähän kaaresta. Osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.


Ympäryksen osat yhteen oli kohta, jota en oikein ymmärtänyt. Ilmeisesti kaavaa olisi pitänyt leikellä ja ommella sitten taas yhteen, minä leikkasin vain keskiosan kokoisen kappaleen varmaankin tukea antamaan ja kiinnitin sen kapealla siksakilla.






Ympäryksen yläreunan kuminauhat ompelin ohjeiden mukaan ensin kankaan ja kuminauhan oikeat puolet vastakkain, sitten käänsin kumin nurjalle puolelle ja tikkasin päälle siksakin.


Työnsin luut paikalleen ja kiinnitin ympäryskappaleen alaosan kankaan ja kuminauhan oikeat puolet vastakkain. MB:n ohjeissakin käskettiin kiinnittää oikeat puolet vastakkain, kuva on mielestäni kuitenkin nurjalta puolelta.

Seuraavaksi ompelin kupin vuorin. Pähkäilin aikani, miten kappaleet liitetään toisiinsa, hoksasin sitten nuolipäisten viivojen osoittavan kiinnityskohtaan. Merkkasin kaavaan vielä kirjaimet selvyyden vuoksi.





Leikkasin tuon keskimmäisen kappaleen, joka jatkuu olkaimiksi kahtena, kuten se on kaavoissakin merkitty, säästääkseni vuorin materiaalia. Kappeleet oli helppo kiinnittää yhteen siksakkaamalla niin, että tikki osuu vuoron perään kumpaankin kappaleeseen. Tekniikka näytetään MB:n mallivideossa ja se on ihan yhtä helppoa kuin miltä näyttääkin.

Seuraavaksi ompelin kupin kangaskappaleet yhteen. Nyt tehtiin normaali suora ommel nurjalle, sitten saumanvarat auki siksakkaamalla tikin päälle. Itse sössin tässä vaiheessa tekemällä kaksi samanlaista pitsikuppia, kun tein ensimmäistä versiota. Missään ei sanottu, tuleeko vaahtomuovin sileä vai huokoinen pinta ihoa vasten, mutta oletin sileän olevan miellyttävämpi eikä se ehkä kerää epäpuhtauksiakin niin herkästi.

Sitten vain kuppien nurjat puolet vastakkain niin, että saadaan yksi oikeanpuoleinen kuppi ja toinen vasemmanpuoleinen (eikä kaksi oikeanpuoleista, kuten itse ensimmäiseksi tein). Ulkoreunat neulataan tarkasti kohdakkain ja kappaleen ympäri ommellaan siksak-ommel.





Kupin yläreunaan olkaimen molemmin puolin ommellaan taitekuminauha huolittelemaan reunus. Taitoin vain nauhan keskeltä kahtia ja kiinnitin nuppineuloilla, ihan helposti onnistui ompeleminen. Kun olkaimet olivat valmiit, kiinnitin vielä pyöreät soljet paikoilleen.

Sitten vain neulasin kupit paikoilleen ympärysosaan ja suoralla ompeleella paikoilleen. Kupit voi tietysti ommella väärin päinkin paikoilleen, jos haluaa purkaa ja ommella uudelleen, siksipä toisella kerralla ymmärsin mallata ympärysosan oikein päin ja siitä sovittaa kupit oikein päin.


Ontelonauhan, jonka sisälle tulee kaarituki, kiinnittäminen oli se kohta, jota pähkäilin  pisimpään. MB:n ohjeessa mallikuvassa on englanninkielinen tekstitys, mikä lisäsi vaikeuskerrointa. Mutta näin sen ymmärsin:





Ensin kiinnitin ontelonauhan neuloilla niin, että kupit yhdistävään saumaan neulattiin ontelonauhan toinen ulkosauma ja se toinen ulkosauma tuli kupin päälle, ei saumanvaran päälle. Tämä siksi, että sauman ompelun jälkeen nauha käännetään saumanvaran päälle. Siksi myös nauhan pehmeämpi puoli on ensin vuorikappaletta vasten, sen on tarkoitus lopuksi koskettaa ihoa.


Tässä hämärässä kuvassa nauha on jo kiinnitetty toisesta reunasta ja nyt käännetty ympäri ja saumanvaran päälle ja neulattu ompelua odottamaan. Kun nauha oli paikallaan, käänsin vielä ympäryskappaleen alareunan kuminauhan nurjalle ja siksakkasin sen kiinni.

Olkaimen kuminauhassa pehmeä puoli tulee ihoa vasten. Se kiinnitetään ympäryskappaleen oikealle puolelle ja ommellaan paikoilleen siksakilla.


Olkainkuminauhan toinen pää pujotetaan ensin neliskulmaisen soljen läpi, sitten pyöreän soljen läpi, lopuksi vielä neliskulmaisen soljen keskeltä ja kiinnitetään siksakilla. Tässä vaiheessa tajutaan, että olisi ollut kätevämpi kiinnittää ensin neliskulmainen solki ja vasta sen jälkeen pujotella ja viimeiseksi ommella nauha kiinni paikalleen.





Tässä vaiheessa oli suuri apu vanhoista liiveistä, josta katsoin nauhan reitin. Sitten vain kaarituet ontelonauhan sisälle kupin ympärille ja tikki pitämään kumpaakin nauhanpäätä kiinni.

Viimeiseksi ompelin hakaset, joiden kiinnittämiseen MB:n ohje on oikein selvä. Tässäkin oli hyötyä vanhoista liiveistä, joista katsoa hakasten suunta.

Tältä ne sitten näyttävät valmiina:





Päällä nämä ovat ihan mukavat, vaikkeivät ehkä ihan tyylikkäimmät olekaan.









perjantai 18. heinäkuuta 2014

YLLE JA ALLE

En nyt suorastaan matkaile tehtaanmyymälöiden mukaan, mutta kyläilyjen yhteydessä tulee poikettua siellä sun täällä. Kävin Tampereella Triteksillä ja sieltä löysin mm. tällaisen kankaan mekoksi
Helsingissä kävin ensi kertaa Herttoniemessä Marimekon tehtaanmyymälässä ja paljon sielläkin oli houkutuksia. Ostin tällaisenkin kankaan




Parempiakin mallikuvia voisi olla, mutta en osaa kuvata itseäni senkään vertaa kuin puulla riippuvia mekkoja. Sama vanha malli Nanson mekosta, tein vaihteeksi pitkät hihat.

Noh sitten: facebookin ompeluryhmässä intoiltiin rintsikoiden tekemisestä. Olin jo aiemmin löytänyt kotimaisen MakeBran sivut sekä sivupalkissa näkyvän Sigridin blogin, jossa on esitelty paljon itse tehtyjä liivejä. Tilasin aloituspaketin kaksiin liiveihin ja oman kokoiseni kaavan, yhteensä tuli hintaa 47 euroa. Ompeluohjeet olivat vähän suurpiirteiset, purin, ompelin, purin... onneksi oli parit erilaiset vanhat liivit apuna vieressä.
Malli istuu yllättävänkin hyvin. Kivahan näitä oli ommella ensi kertaa, mutta aika lailla aikaa tuhraantui. Varmaan tulee tehtyä lisääkin, muttei ihan yhtenään.