lauantai 22. syyskuuta 2012

TULIAISIA

Kävin työreisulla Helsingissä. Melkein olisi voinut jäädä reisu tekemättä, kaikenlaista pikkuharmia, mutta Akateemisesta löysin onneksi pari kirjaa. Lisäksi kävin Oulunkylän Lankamaailmasta, mutta koska olin vain käsimatkatavaroin liikkeellä, en ostanut sieltä yhtään mitään. Oho! Olihan valikoima hiukan Prisman lankahyllyä laajempi, mutta hinnat hillitsi ostointoa riittämiin. Jos vielä teen monivärisen kirjoneuleen, sitten voisin siellä piipahtaa.
Olen varmaan lapsesta lähtien tykännyt fair isle -kuvioista ja nyt löytyi tällainen opus 25 eurolla, mikä on vielä käsityökirjalle kohtuullinen hinta. Kirjassa on alussa ohjeita kirjoneuleen suunnitteluun ja neulomiseen (en esim. tiennyt että silmukasta tulee erikokoinen sen mukaan, ottaako langan toisen langan ylä- vai alapuolelta) ja sitten erilaisia valmiita kuvioita.Toisessa kirjassa opetetaan piirtämään oma yläosan peruskaava ja varioimaan sitä, mutta mitä hittoa, netistä pitää kuulemma erikseen hakea tietyt piirtämistä ohjaavat mittapisteet. Höh, miksi niitä nyt ei sitten voinut liittää tähän opukseen? Joka tapauksessa tämä pitää testata ensi tilassa, sillä vaikka olisin normaalipainoinenkin, kroppani mittasuhteet eivät vastaa keskivertoarvoja enkä juuri koskaan pysty käyttämään valmiskaavoja sinällään. Ihanana toiveena olisi, että kun teen sen peruskaavan ja ymmärrän hiukan kuosittelua, niin sitten voinkin tehdä Burdan valmiskaavoista omat oikeanmuotoiset versiot.

Helsingissä oli työkokous ja alunperin piti käyttää toinen päivä hyödyllisesti työn merkeissä. Jälkimmäinen päivä muuttuikin vapaapäiväksi enkä saanut enää vaihdettua matkalippuani eli sain luvan tappaa aikaa kaupungilla luuhaten. Joko on niin, että olen vihdoin järkevöitynyt olemaan ostamatta lankoja ja kankaita ihan vain kun halvalla saa ja kaunista on, tai sitten ei vain osunut mitään kohdalle. H:n Eurokangas on normaalisti ihana!, mutta selvisin sieltäkin ilman ensimmäistäkään edullista palakangasta. Kävin sitten kaupunginmuseossa katsomassa näyttelyn Enemmän funkista, Reino. Se oli oikein viihdyttävä, tykkään mustavalkoelokuvista kovin, ja tässä kerrottiin kotimaisen elokuvan takavuosien lavastuksista.

Ensi viikolla on tentti, johon lukeminen on ollut äärettömän vastenmielistä. Kaikki muu tuntuu mukavammalta ja tärkeämmältä, jopa siivoaminen! Ja kuinkas lystiä olisikin levittää kankaita ompelupöydälle ja vähän leikellä. Suu on todella kipeä ja ensi viikolla otetaan koepala, eli se tullee olemaan vielä kipeämpi. Elättelen toivetta parista sairaslomapäivästä, puhetyöläiselle kipeä suu voi olla hankala.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti